:DDDDDDDDDDDDD

Täs on ollu nyt tällanen "pienen pieni" tauko... ._.

En oo käyny näillä sivuilla varmaan yli kuukauteen. Kuten olette VARMASTI HUOMANNEET. xD

En oo kuitenkaan poistanu Dahleja. ;)

MUTTA!

Sillä välin oon suunnitellu toistakin tarinaa... o.o'

Se on legacy, mutta enemmän tarina. :D Joo.

Laitan linkin tänne lähiaikoina. Kuvat on jo valmiina ekaa osaa varten.. :DDDDDD

Tänne!

Kirjotan just uutta osaa sinne, siks se on salasanasuojattu!!!! :)

"Nea...?"

Mutta enhän mä ees osannu juosta..

Kaaduin samantien maahan.

"Minne sä luulet meneväs?" kuulin Pirkan äänen ihan vierestä, kun yritin nousta märästä maasta.

Painauduin Pirkan rintaa vasten.

"Pirkka, mitä mä oon oikeen tehny.."

Istuttiin hiljaa pihalle.

Sisälle en uskaltanu mennä. En ees, vaikka Pirkka olis mut sinne kantanu..

En tiedä uskallanko enää ikinä.

"Nora ei anna mulle ikinä anteeks.. Miten Nora ees vois antaa tämmöselle aasille. Mä en tajuu, mikä mua oikeen vaivaa!"

"Jos mul onki joku tauti, raivopäätauti tai sit vaihdevuodet.."
Pirkka naurahti. "Vaihdevuodet? Oot alle 30.. Ehkä sä olit kuitenkin oikeessa, ehkä mä todella oon säälittävä. Oon säälittävä, kun saan kestää sun tyhmiä ajatuksia." Pirkka hymyili. "Tietenkin Nora antaa anteeks. Se on lapsi eikä sillä oo kuin yksi äiti, sä, Nea. Ja sen äidin pitäis olla nyt puhumassa Noran kanssa eikä istua täällä ulkona."

"Kyl mä haluaisin.." sanoin. "..mut mä pelkään.. et sun siskos murhaa mut."

Viimein, kun Pirkka suostui kantamaan mut lastenhuoneen ovelle, istahdin Noran sängylle.

"Nora. Äiti oli ihan idiootti. Tietenkin susta tulee kuuluisa. Tietenkin äiti vie sut luistelemaan joka päivä. Annathan sä anteeks äitille, vaikka äiti oli tyhmä ja pelottava?"

"Mennään heti huomenna koulun jälkeen luistelemaan ja ostetaan iso kasa karkkia, jooko?" kysyin ja Nora nyökkäsi.

Seuraavana päivänä Nora oli jo iloisempi. Ihan kuin eilistä ei olisi tapahtunutkaan.

Mutta tiesin, että oli vielä yksi, joka tuskin sitä niin vain unohtaisi.

"Lotta, mä todella pyydän, et me voidaan unohtaa eilinen.."

"Mä olin alunperinki sitä mieltä, et sä tarttet apua. Mä en rupee olemaan tollasten ihmisten keskellä.."

"Lotta, et kai sä vaan lähde mihinkään? Mä en todellakaan haluais, et.." huokaisin, kunnes tajusin, mikä ääliö olen.

Jos täältä joku lähtee, se oon mä.

"HAH." Lotta naurahti. "Teillä on kaks päivää aikaa ettiä uus ämmä, joka hoitaa teitä, kun mä vietän aikaa muualla. Aika alkaa nyt."

"Lotta! Mut mitä mä sanon Pirkalle! Etkö sä vaan voi antaa anteeks ja jäädä tänne?!" huusin.

"Häh? Mitä?! Häh?!?"

"Kolmekymppinen lehmä ei kuule.. Häh? Sanoitsä jotain?" Lotta sanoi.
"Lotta. Toi ei oo hauskaa."

"Oli se ainakin vielä eilen ainakin sun mielestä. Äläkä puutu mun veljen asioihin, sulla on ihan tarpeeks tekemistä hoitaa omat asias."

Huokaisin syvään ja luuttusin lattioita.

Tätä en todellakaan toivonu. Mikä mua vaivaa..

Viimeiset synttärit siinä talossa sai viettää Joel.

Pirkka oli ihan stressaantunut, kun yritti etsiä meille kämppää. En uskaltanut puuttua siihen. Pirkka halusi tehdä kaiken ajoissa, ettei raivostuttaisi siskoaan enempää. Kaikesta huolimatta Pirkka käytti aikaansa myös Joelin hoitoon.

Itse sain kamalan yskän, ja tuntu ihan kuin olisin tukehtunu.

Päätettiin viettää Noran kanssa viimeinen päivä tässä kaupungissa käymällä kaupungilla ja luistelemassa.

Kokeiltiin joitain järkyttäviä mekkoja, joita en käyttäisi ikinä.

"Mä oon paljon kauniimpi, sä oot tommonen ryppynaama." Nora sanoi katsoen itseään peilistä ja vilkaisi minua.
"Kiitos."

Otettiin hassu kuva.

Tutkin sitä hieman kauemmin. Mulla todella oli ryppyjä.

Ehkä mulla todellakin oli myös ne vaihdevuodet.

Menin samalla reissulla kampaajalle. Näytin ihan erilaiselta. Ihan liian vanhalta.

Ihan liian paljon mun äidiltä.

Mentiin luistelemaan, ja Nora hymyili koko ajan.

O_O

Päätin mennä mukaan. Nora näytti todella antaneen anteeksi.

"Sit ku mä oon iso ja kuuluisa, mä en enää saa syödä hampurilaisia."

"Miten niin? Tottakai syöt.."

"Muuten äiti tulee sun kotiis ja syöttää sut ihan täyteen maksalaatikkoa!"

"Äh, äiti. Sä oot ihan mummo. En mä voi syödä hampurilaisia, koska musta tulee pullukka ja sit mun luistelupuku repee."

Kun tultiin kotiin, Joelkin oli juuri syömässä.

"Kukas tämä neiti on? Vai rouva?" Pirkka kysyi.
"Rouva? Mä arvasin, et tää kampaus on liian aikuinen mulle.."

"Meillä oli hauskaa Noran kanssa tänään, eikö niin?" kysyin.
"Oli vai?" Pirkka kysyi.
Nora nyökkäsi.

"Lopettakaa! Mä yritän kattoa teletappeja!"
 

"Vai että teletappeja? Iskäkin haluaa nähdä. Tuu iskän syliin!"

"No, enkä! Mä oon jo iso! Oot ihan tyhmä!" Nora hymyili.

"Kyllä sä tuut! Tuut vielä sillonkin, kun oot yläkoulussa. Sit katotaan aina teletappeja."

Teletapit loppu ja Nora nukahti sohvalle. Pirkka oli laittamassa Joelia potalle, kunnes tajusin, että Pirkalla oli ollu aika paljon aikaa tänään lapsia varten, joten ehkä Pirkka oli jo löytäny meille asunnon.

Kysyin sitä. Hän vain hymyili ja nyökkäsi.

Oli viimeinen ilta tässä talossa. Päätimme viettää sen olemalla yhdessä koko perhe yhdessä huoneessa.

Janita's Worldille kiitos Nean ja Noran lyhyiden hiusten tekstuureista. ;DD

Tosi lyhyt osa.. :DD Sitten pitää vain lähteä rakentamaan asuntoa. ;)

Istuin hiljaa ja tuijotin vanhojen naistenlehtien kansia, jotka oli heitetty lattialle. Tunsin kyynelten nousevan silmiin, mutta pakotin ne takaisin.

Tämä ahdisti.

Miten se kaikki katosi niin nopeasti?

Kaikki haaveet, kaikki muistot katosivat yhtäaikaa pois.

Mitään ei enää ole.

"Haluatko sä jotain syötävää?" Lotta huusi keittiöstä.

En halunnut vastata.

Kuulin askeleita ja tunsin jonkun nojaavan sohvaan. Miksei se vain voi jättää mua rauhaan!

"Nea?" Lotta sanoi ja silitti hiuksiani.

Yäk.

Silti kyyneleet meinasivat tulla.. Ketään muuta ei kiinnostanut mun asiat.

"Nea, onks sulla nälkä? Et oo syöny moneen tuntiin. Kellokin on jo 12, etkä syöny aamupalaakaan.. Vauva ei varmasti voi hyvin."

Lotta piti tauon ja huokaisi syvään.

"Miks et sä vieläkään puhu.. Mä oon oikeesti huolissani. Se onnettomuus tapahtu kaks kuukautta sitten, ja sä edelleen näytät puolikuolleelta. Mä en tiedä, mitä mä voin tehdä. Te saatte kyllä asua täällä niin kauan kuin haluatte, mutta enempää mä en yksinkertaisesti voi tehdä."

"Mulla on omakin elämä hoidettavana!" Lotta vielä huusi keittiöstä.

Kolmannen kerran olin tuskissani.

Yritin auttaa itseäni hokemalla mielessäni, että enää kolme tuntia, sitten Pirkka tulee takaisin. Ihan kohta.

En kestänyt istua enää paikoillani. Kolme tuntia on liikaa. Haluan apua nyt.

Lopulta uskalsin mennä keittiöön. Sanaakaan sanomatta Lotta alkoi laittamaan syötävää.

"Sä voisit varmaan mennä kattomaan Noraa.. Täs voi mennä aika kauan." Lotta sanoi vihaisesti.

Tunsin itseni rasittavaksi, ja parempi olisi ollut vaan juosta jonnekin pois täältä.. Olin kamala taakka kaikille.

Mennään sitten, sanoin itselleni ja kävelin lastenhuoneeseen.

Nora nukkui. Se vähän rauhoitti mieltä..

Nora ei näyttävän kärsivän eikä muistavan yhtään mitään.

Se oli pääasia.

Mulla ei ollut väliä, mutta jos Noran tulevaisuus olisi pilattu, todella juoksisin samantien jonnekin..

Lopulta Pirkka tuli. Pirkan syli tuntui turvalliselta.

Pirkan kanssa ei tarvinnut puhua mitään, koska se tiesi, mitä oli tapahtunut ja se ymmärsi mua.

Pirkka ei ollu niin paljoa kärsiny. Ehkä siks, ku se ei ollu sen talo. Mutta sen talon mukana paloi kaikki, mikä oli mun..

Makaronikin oli poissa.

Lottakin jätti mut rauhaan, kun näytin siltä, että keskustelin edes Pirkan kanssa.

Tai sitten se vaan oli mulle vihanen.

Ei vähempää vois kiinnostaa. Se oli ärsyttävä.

"Olkaa kiltisti, meen kaupungille." Lotta sanoi ja avasi ulko-oven.

"Selvä, nähään." Pirkka sanoi. Ite en tietenkään sanonu mitään.

Purskahdettiin nauruun, kun ovi meni kiinni.

"Sun siskos käyttäytyy kuin joku vanhainkodin täti.." nauroin.
"Sun täytyy kestää sitä vaan muutaman tunti päivällä.. Olisit nähny sen sillon, ku oltiin vielä kersoja." Pirkka nauroi.

Pirkka vei Noran ulos katselemaan syksyistä luontoa aina iltaisin.

Tietenkin myös Lotta auttoi Noran hoidossa, vaikken olisi halunnutkaan.

Iltaisin mä hoidin Noraa.

Nora oli fiksu lapsi, eikä paljoa apua tarvinnut.

Se olis varmaan helpottanu mun oloa, jos se todella olis sitä tarvinnu, koska olisin varmaan unohtanu kaikki omat murheet..

Lotta oli usein illat pois, joten Pirkka hoisi isosiskonsa taloa.

Ite en koskenu mihinkään enkä siivonnut mitään muuta kuin Noran vaipat.

Olin juuri nostamassa Noraa kehtoonsa, kun tunsin jotain..

"Voi ei.." tuijotin vatsaani.

En jaksa!

"PIRKKAAAA!!!!!!!!!"

Pystyin kuvittelemaan Pirkan ilmeen.

Lopulta sain sen ulos.

Ei, sen, vaan pienen vauvan.

"Se on poika!!" nauroin.
"Oikeasti!!" Pirkka kirkui kuin nainen. Nyökkäsin.
"Annetaan nimeksi Joel." Pirkka sanoi. Nyökkäsin jälleen.

Toimme sisälle Noran vanhat vaunut ja annoimme ne Joelille.

Lotta oli nähnyt mun vähän virkistyvän ja tarttui heti tilaisuuteen.

"Hei, Nea, lähetääks shoppailemaan?"

Purskahdin tekonauruun.

"Nea?"

En todellakaan halunnut. Lotta, olen 25-vuotias kahden lapsen äiti, ja pitäisikö mun lähteä shoppailemaan kuudelta illalla?

Ei todellakaan ole aikaa.

Vaikka olisikin, en sen kanssa lähtis.

Vietin kaiken aikani turvallisessa lastenhuoneessa Joelin ja Noran kanssa.

Uskalsin vihdoin lähteä ulos ulko-ovesta. Joelin nukkuessa hiivimme Noran kanssa ulos.

Ilman lapsia en olisi selvinnyt tästä kaikesta.

Mutta koska lapset kasvoivat niin nopeasti, mun oli pysyttävä mukana, joten en voinut jäädä miettimään murheitani.

Sisällä leikittiin myös. Nora oppi todella aikaisin puhumaan. Kävelynkin Nora oppi vasta puhumisen jälkeen.

Nora ei halunnut koskaan olla yksin, vain nukkuessaan. Nora seurasi aina äitiänsä.

"Äitii!" Nora kirkui olohuoneesta.

"Äiti on täällä keittiössä!"

"Äiti oli vain hakemassa Noralle välipalaa."

Nora imi tuttipulloa kuin viimeistä päivää.

"Kun tarpeeksi läheltä katsoo, niin Joelillahan on Nean silmät!" Pirkka ilmoitti.

"Jee, jee, jee!"

Muun ajasta Pirkka vain tuijotti TV:stä urheilua. Katsoin Pirkkaa vihaisesti, mutta se ei ollut huomaavinaan.

"Selvä, mennään!"

Pirkka meni viimein syöttämään Joelin.

Nora syntymäpäivä oli koittanut. Ostimme kakun ja kaikki tunkivat keittiöön.

Ja kynttilät puhallettiin.

Nora sai oman sängyn lastenhuoneeseen.

Me vanhemmat nukuimme edelleen ulkona teltassa. No, se oli tuttua mulle.

"Herätys, kulta!" huudahdin seitsemältä aamulla.
"Nyt jo!" Nora huusi takaisin. "Mä haluun nukkua."

"No niin, iskä, toivota Noralle hyvää ensimmäistä koulupäivää!"
"Terve!" Pirkka sanoi ja käveli jääkaapille.

Lotta oli tehnyt Noralle aamiaista.

Puin Noran uusiin vaatteisiin ja halasin häntä tiukasti.

"Kerrot sit kaiken!" sanoin. "Siitä tulee varmasti hauskaa."

"Moikka, Lotta-täti!" Nora huudahti.
"Aaa, moikka.."

Nora käveli reippaasti kirkkaassa paidassaan koulubussille.

Ja mä sain vähän levätä.

Tai ehkä en.

Siivosin hieman taloa, vaikken olisi sitä aiemmin tehnytkään.

Nyt jopa kestin sen, että Lotta oli samassa huoneessa.

Päivä kului lukien Lotan naurettavia kirjoja. Me jopa sanoimme muutaman sanan.

Ehkä meistä vielä joskus tulisi ystäviä.

Huom. joskus.

"Äiti, äiti, mennään luistelemaan!" Nora juoksi suoraan keittiöön koulubussilta.

"Luistelemaan?"

Ajattelin kauhulla itseäni luistelemassa.

"Äitillä on niin paljon tekemistä. Täytyy tiskata, käydä kaupassa..."

 "Mennään vaikka huomenna."
"Okei.." Nora sanoi hieman pettyneenä.

Kävin kaupassa ja ostin Noralle vähän karkkia, jotta se piristyisi.

Samalla mietin, että miten tulen selviytymään huomisesta.

"Hei, kulta.." sanoin TV:tä tuijottavalle Pirkalle.
"Hei, ostitko sä niitä rusinoita?"
"Joo.."

"Nora!!! Äiti osti sulle karkkia!!"

Odotin hetken, mutta kukaan ei vastannut.

"Nora?"

"Nora!" huusin kävellessäni lastenhuoneeseen.
"Ei se oo täällä, ne meni luistelemaan.." Pirkka yhtäkkiä heitti.

"Mitä.. sä sanoit?"

"Et ne meni luistelemaan.. Oo hiljaa nyt! Tää peli on kesken.."
"ÄLÄ PURESKELE NIITÄ KYNSIÄS!!" karjaisin.

"Oo nyt hiljaa? Tää peli on kesken?" huusin ja tartuin kaukosäätimeen ja heitin sen päin TV:tä. "Siis kenen kanssa Nora on luistelemassa!"
"Oot naurettava, Lotan kanssahan se!"
"LOTAN!?!?!?" karjaisin vielä kovempaa.

"Mä en kestä.. Miten sä voit tehä näin!!"

"Miten sä päästät mun kullan yksin jonnekin sen ämmän kanssa! Mä en käsitä! Äläkä pure niitä kynsiäs!"
"Sori, vaan, mut se ämmä on mun sisko, ja mä luotan siihen 100 prosenttisesti.." Pirkka nosti kaukosäätimen lattialta ja laittoi TV:n päälle.
Vilkaisin Pirkkaa. Se näytti loukkaantuneelta.

"Sori, kulta.. En mä sitä silleen tarkottanu.. Mä vaan aina unohdan, että se todella on sun siskos, koska te ootte ihan erilaisia.."
"Äläkä huolehdi, ne pärjää varmasti.. Ne tulee just kotiin."

Kävelin ikkunan luokse.

"Mut kato nyt, kuinka pimeetä tuolla on.."

Aloin raivostumaan taas.

Se vei mun lapsen tonne jonnekin! Eikä ees sanonu mitään! Olis kysyny ensin!!

Just, ku jo luulin, että meistä tulee joskus kavereita.. Ei todellakaan enää ikinä!! Miksei se akka voi hankkia omia lapsia, kun on kerta aina puuttumassa toisten asioihin!! Mutta että se vielä uskaltaa koskea mun lapseeni...

Lotta, pelisi on pelattu. Uskallatkin vielä tulla takaisin tänne..

 

Minäkertoja vaihtuu Lotalle:

"Hyvä, Nora! Mutta piristy vähän, äläkä näytä niin ujolta.. Oot mahtava!"

Nora kirkaisi, kun kaatui päin jäätä.
"Ei kai sattunut? Pääsetkö ylös?"

"Käytävällä eteenpäin!!" joku ääliö huusi ja meinasi törmätä Noraan.
"Turpa kiinni, ruma lehmä!!" karjaisin. "Nora, nouse ylös ja näytä niille!!"

Nora otti vauhtia...

Pyörähti..

Ja pyörähti!

"Musta tulee kuuluisa!!" Nora huusi ja nauroi.

"Nora, sähän oot aivan loistava! Susta todellakin tulee kuuluisa, ja Lotta-täti pitää siitä huolen!!"

 "Sä pyörit näin ja näin!!"

 

Minäkertoja Nealle:

Tuijotin raivostuneena kadulle ikkunasta ja odotin, että ne tulis jo takasin. Kello oli jo yli yhdeksän.

Kun lopulta erotin Noran kirkkaan keltaisessa mekossa ja juoksin ulos.

"MISSÄ TE OOTTE OIKEEN OLLU!!!"

Nora ja Lotta vain tuijottivat toisiaan.

Siinä vaiheessa meinasin jo hyökätä Lotan päälle. Raivostuttava!!

"Siis.. rauhotu nyt.." Lotta vilkuili ympärilleen. "Me oltiin vaan luistelemassa, koska Nora halus. Se sano, ettet sä vieny sitä, joten tietenkin mä vein sen." Lotta sanoi hiljaa.

"AI VAAN!? JA TIETENKIN SINÄ!! SÄ ET KOSKE ENÄÄ IKINÄ MUN LAPSEENI, ONKO SELVÄ!! MÄ HAASTAN SUT VIELÄ OIKEUTEEN!! JA NORA, HETI SISÄLLE JA NUKKUMAAN SIITÄ!!"

"Mut äiti.. musta tulee kuuluisa!!"

"EI TODELLAKAAN TULE!! SÄ ET OO TON NAISEN KANSSA MISSÄÄN TEKEMISISSÄ ENÄÄ IKINÄ!! ONKO SELVÄ?? JA SISÄLLE SIITÄ!!"

Lotta lähestyi mua ja yritti sanoa jotain.
"ANTAA HEITTÄÄ! MITÄ SÄ SIINÄ YRITÄT!!" huusin.

"Miten sä voit sanoa tollasta?" Lotta kuiskasi.
"KUULES, LOTTA, SUN ON TURHA SANOA YHTÄÄN MITÄÄN!! SÄ ET TIEDÄ LAPSISTA YHTÄÄN MITÄÄN!! JOS KERTA HALUAT NIIN VARASTAA TOISTEN LAPSIA, ON VARMAAN AIKA JO HANKKIA OMIA, KOLMEKYMPPINEN LEHMÄ!!"

"Nea.. Mä en ikinä olis uskonut susta tällasta.. En ikinä.. Ikinä.. Mä todella säälin Pirkkaa. Otti sit tollasen.." Lotta pyöritti päätään.

Silloin meinasi tapahtua murha.

Mutta näin vain Noran itkuiset kasvot ja kaikki oli pilalla.

"Lotta-täti on paljon kivempi ku sä!!" Nora karjui ja juoksi sisälle.

Tärisin.

Olin yököttävä.

Tunsin, kun joku tuli viereeni.

"Sanoinko mä todella niin..." itkin ja kuiskasin. "Oon.. Oon yököttävä, Pirkka!! Sä kuulit, mitä sun sisko just sano, se säälii sua.. Niin mäkin. Todella paljon.."

Irrotin Pirkan käden vyötäröltäni ja lähdin juoksemaan.

Oli viimein aika juosta sinne jonnekin..

Hyvää uutta vuotta!!:)<3

"Miltä mä näytän?" kysyin tuijottaen Hannaa, joka ei tietenkään vastannu.

"Sanoiks sä jotain?" Hanna kysy ajatuksissaan.
"Mä sanoin, että.."
"Ai että mä oon kaunis?"
"Haloo!"

"Mä kysyin, et näytänkö mä hyvältä.."
"Joo, tottakai! Oot tosi söpö, tosi kaunis. Kaikista kaunein morsian ikinä."

"Siis joo! Tottakai mä oon! HEH!"

"Mä. Oon. Tosissani. Miltä. Mä. Näytän."

"Älä nyt viitti, Nea, sähän näytät ihan iteltäs, tosi nätiltä. Rauhotu! Eihän tänne oo tulossa.. tai siis on minä ja Pirkka. Sä stressaat ihan liikaa. Siis jos me puhuttais MUN häistä, siis siellähän oli porukkaa ainaki 8 miljoonaa..Pälä pälä pälä pälä."

No niin, taas mennään.

Mun häät onnistu täydellisesti: vieraita oli paljon, ruokaa, koristeita oli joka paikassa, taustalla joku soitti pianoa...

Joo, ei. Vieraita oli kaks, ruokaa löyty, joo, mikrosta, koristeina oli hikisiä sukkia, taustalla Makaroni huusi...

Silti mä jännitin.

"Ei musta oo tähän.." ajattelin, kun yritin repiä mekkoa korkojen alta.

Jotenki tuntu, et kaikki menee pieleen. Vaikka ei ollu mitään, mikä olis menny pieleen.. Kaks askelta niin olisin jo Pirkan sylissä.

Hannalla oli sellanen mummoilme: kaikki menee kyllä hyvin!

Noloa.

"Enää yks askel.." ajattelin.

"Sä näytät todella kauniilta.." Pirkka kuiskasi. Pyöritin silmiäni.

"Mä rakastan sua." Pirkka sanoi.

"Mäkin rakastan sua, söpöliini." sanoin.

"Tää sormus kertoo, että sä kuulut vain ja ainoastaan mulle.."

Olin ihan innoissani, kun Pirkka laittoi sormusta sormeeni.

"..eikä mikään tuu meidän välille..."

"Me ollaan aina yhdessä."

Tilanne oli niin hermostuttava, että purskahdettiin kummatkin nauruun.

"Miten olis pieni häävalssi?"

Vähän aikaa uskalsin tanssia, mutta sitten vain painauduin Pirkan syliin ja seistiin paikallaan niinku sillon joskus siellä ravintolassa.

"Joo, nyt alkaa olla tosi ahdistava olo..." Hanna sanoi ja sulki TV:n. "Ehkä mä lähden tästä kotiin.. Pitäkää hauskaa!"

Naurettiin, kun Hanna paiskasi ulko-oven kiinni.

Ja siitä alkoi meidän yhteinen aika..

"Hei hei!" yritin esittää mahdollisimman naisellista.
"Tuu jo tänne sieltä!" Pirkka nauroi.

Nea ♥ Pirkka

Kävin vessassa, mut Pirkka seuras.
"No niin, rouva, oletko valmis ensimmäistä työpäivääs varten?"
"Öö, en. Oon edelleen alusvaatteissa. Jos et.. huomannu."
"Miten voisin olla huomaamatta....?"

Olin viimein jaksanu hakea töitä. Joku leikkikenttävalvoja. Ei hajuakaan, mitä pitäisi tehä, mutta se oli ainut paikka, jossa ei tarttenu olla mitää koulutusta.

Pirkka oli noussut urallaan jo osastopäälliköksi. Vielä, kun tietäisi, mitä se tarkoittaa, mutten tietenkään kehtaa kysyä..

Sain heti ylennyksen, vaikken muistakaan miksi.

Joulu oli tullut. Meillä ei ollut juuri varaa mihinkään koristeisiin (tuli jo selväksi häissä?). Ei edes joulukuuseen, joten päätin pukeutua joulukuusen väriseksi.

"Mulla on sulle lahja.." sanoin. "Tuu!" revin Pirkkaa hihasta.

"Tossa, avaa se."

"Pipo, hanskat ja kaulaliina! Kiitos, kulta. Mahtavaa, näitä mä just tartten!"

"Joo, joo, kunhan jotain ostin.." haukottelin.

Sitten tajusin.

"Mut.. eikö sul oo mitään mulle?"

"Tottakai, on." Pirkka sanoi ja hymyilin. "Laita takki päälle ja seuraa mua!"

"Miks se on ulkona.. Tääl on kylmä!" huusin.
"Oota nyt, se on tässä.."

"Mitäs pidät?" Pirkka kysyi innostuneena.
"Siis.. mistä?" En halunnut uskoa, että tuo se todella oli.
"Tästä!" Pirkka osotti... jotain, mitä en uskaltanu katsoa.

"Eks sä tykkää siitä?"

"Pirkka.. Mitä sä tarkotat tolla...? Tää tuli vähän.."

"Joo, mä tiedän, mut eiks oo söpö? Kato näitä värikkäitä tyynyjä ja tällasia.."
"En mä oo raskaana."

"Mut mä toivon, et sä olisit.. pian." Pirkka hymyili.

"Ja mä rakastan sua.."
"Niin mäkin sua, tietenkin, mut katotaan.." yritin hymyillä.

Jäätin ulos katselemaan tähtiä.

"Ootko sä jo ajatellu sitä?"
"Ai.. lapsia.."

"Mä tarkotin sikoja.." Pirkka kuiskasi korvaani ja naurahdin.
"Ei oo hauskaa, tää on aika iso juttu."

"Anteeks, mut mä todella haluan, että me hankitaan lapsia.." Pirkka halasi mua.

"Niin mäkin.."

"Ihan... just.."

 

"Mikä sun vatsaas vaivaa?" Pirkka kysy yks päivä tuijottaen mun vatsaa.

"Arvaa." sanoin ja tuijotin seinää.

Pirkka otti mut nopeesti syliin ja yritti suudella, mutten halunnu.

"Mitä nyt?" Pirkka kysyi.
"Tää tuli liian nopeesti.."

"Mut täähän on kivaa! Älä nyt masennu, mä pidän susta huolta!"
"Lupaatko.." kysyin, vaikka tiesin, että totta kai.

"Eniten mua pelottaa se synnytys.. Mut tulee tästä varmaan hauskaa.." jatkoin.
"No niin! Tulee, tulee!"

Ainakaan ei tarttenu käydä töissä!! Sai vaan lukea kirjoja ja syödä.

Siinä samalla tuli vähän sisustettuakin. Eteisestä tehtiin uusi.

Siinä eteinen ja minä isolla vatsallani.

"Mites sulla on tänään menny?" sitä Pirkka kysyi joka päivä tullessaan töistä.
"Hyvin, just heräsin."

"Vauvakin on jo kasvanu. Aika iso! Ihan varmasti poika." Pirkka silitti vatsaani.
"Ei sitä tiedä. Olin mäkin iso."
"Sitä en usko!"

"Sä näytät ihan väsyneeltä.. Sun pitäis levätä enemmän."

"Mähän nukun vaan koko ajan!" nauroin.

"Nukut lisää! Onks nyt parempi?" Pirkka kysyi.
"On.."

Kävelin illalla hädissäni Pirkan luokse.
"Pirkka, nyt tuntuu jotenkin.."
"Oota, mä luen tän sivun loppuun.."

Puristin hampaani yhteen. Nyt se alkoi.

Samassa Pirkan kirjan lens seinään.
"VOI EI!! Nytkö jo!!"

Pirkka yritti ottaa mua kädestä, mutta karjaisin: ÄLÄ KOSKE MUHUN!!

"No, mitä mä sitten teen, jos en voi ees koskea suhun!! Mä en tiedä, mitä tehdä!!"

Mä vaan huusin ja itkin.

Ja VIHDOIN!!

"No, tulithan sä sieltä! Olit aika iso!"

Pirkan ja mun ensimmäinen lapsi oli maailman ihanin tyttö.

"Voi, pieni..." kuiskasin vauvan korvaan. Kuulin Pirkan askeleet takaani.

"Tosi sulonen!" Pirkka huudahti.

"Hei hei, pikkuinen!"

"Mikä me annetaan hänelle nimeks?" kysyin.

Silloin huusimme kuin samasta suusta: Nora!!

Laitoin pikku-Noran uusiin vaunuihin ja peittelin hänet.

Nora vilkutti pienellä kädellään ja katsoi mua tutuilla ruskeilla silmillä.

Se oli niin suloista.

"Nea?" Pirkka sanoi. "Meidän on annettava se pois."
"Mi.."

Tuijotin Pirkkaa suu auki.

☺♥♥ HYVÄÄ JOULUA!! ♥♥☺
Ja kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille!!!:)

Oli niin ihanaa, kun Pirkka muutti asumaan mun kanssa! En halunnu päästää siitä ollenkaan irti, vaan halusin koko ajan vaan halata. Koska se oli entistä söpömpi tumman ruskeine hiuksineen ja jäänsinisine silmineen...

Olisin voinut pyörtyä!

Suljin silmäni ja suupieleni nousivat korviin..

Koko tunnelman pilasi se, kun vatsani muistutti, että olisi jo iltapalan aika.

Pirkka räjähti nauruun.
"No niin.. Sul taitaa olla nälkä.."
Pirkka työnsi käsillään mut pois sen sylistä.

En pystynyt lopettamaan hymyilemistä. Tuijotin vain Pirkkaa kuin liian hyvää unta.

"Uudestaan!" sanoin.
"Niin, mut..."

"Ei muttia, sä saat halata mua koko illan TAI MUUTEN joudut nukkumaan siihen haisevaan telttaan.."

Silloin Pirkka nojasi kasvojani kohti... mutta antoi vain nopeasti pusun mun poskelle.

Ja maha sanoi taas terveisiä korvatunturilta.

"Otan sen riskin, et teen sulle jotain syötävää, vaikka joutuisinkin sinne telttaan... " Pirkka iski silmää.
"Ääää... Et sä saa mennä!!"
"No, mitä sä sit tommosia puhut!" Pirkka nauroi.
"Enhä.."
Pirkka hymyili ja antoi pusun otsalle.
"Jos mä NYT kerta aion täällä sisällä nukkua, meidän on pakko rakentaa tänne lisää tilaa!"

Sillä välin, kun mä makasin vanhalla patjalla kylmällä lattialla, Pirkka teki kaikki asiat, joita mä ennen tein.

Ja mä vaan ihailin söpöä poikaystävääni...

Hyppelin keittiöön.
"Mitäs tää on?" sanoin ennen kuin ajattelin.
"Ihan perusspagettia..."
"Aa.. kiva."

"Eks sä tykkää?"

"No, tykkään tykkään.. Mut.."

"Mut nehän sanoo, et ei oo ruokahalua, jos.. on liian rakastunu.." sanoin hiljaa.

Sitten hyppäsin pois tuolilta.
"Hmm.." Pirkka mutisi. "Sithän sä voisit varmaan tiskata!"
"Just joo! Ainiin, nehän sanoo, ettei pysty tiskaamaan enää IKINÄ, jos on.. rakastunu.."
"Sori, kulta, tota mä en usko!"

Pirkka meni vaan makaamaan patjalle, kun mä jouduin PESEMÄÄN myös keittiön tasot..
"Sä oot, ku SIKA!!" huusin raivoissani. Kerrankin, kun mä luulin, et joku muu tekis tylsät työt..

Sit se sika ei ees vastannu. Hymyili vaan TV:lle.

Ei se oo sika. Se on söpö.

"Eks sä kuuntele?"

Äh, mikä pässi.

Ei se oo pässi. Se on mun kulta.

"Hä.. Mitä.. Ai, joo! Kyl mä haen postin.. Ihan just.."

Pirkalla oli ihan outo ilme.

Päätin ottaa siitä selvää, ja pompata Pirkan viereen.

"ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Miten sä voit yleensä kattoo tommosta!!!!!!!!" karjaisin, kun vaan vilkaisin TV:tä.
"Ei tää oo paha."

Ja se vaan nauro, vaikka sen rakas tyttöystävä oli IHAN PANIIKISSA!!!!!!!!

Karjuin vielä lopputekstien aikanakin.
"Lupaa mulle, ettet ikinä enää kato tollasia... Et tässä talossa!!! Mä muistutan, et se teltta on EDELLEEN tuolla pihalla!!"
"Höh, eihän toi ollu mikään... Tosi tylsä."

"Mä taidan käydä vessassa..." Pirkka sanoi.
"Häh.. Ethän.."

Kylmät väreet meni pitkin mun selkää.

Tartuin Pirkan käsivarresta kiinni.

"Ai miten niin?" Pirkka sanoi, piti tauon ja alkoi tutkimaan mun ilmettä. Sit se alko hymyilemään. "Hah! Sähän pelkäät! Oikeesti? Voi pieni..."
"ENPÄS!!! Ku se vessa on aika huonos kunnos.."

"Ja sä olit heittämäs mua sinne telttaan jo kahdesti, etkä ees uskalla olla paria minuuttia yksin..."

En kuullut mitään. Tuijotin, vaan Pirkan ihania silmiä... Ja tätä liikaa läheisyyttä..

"Siis jooo.. Niiin.." höpisin jotain mukamas vastaukseks.
"Sä et.. ees kuuntele."
"No, et itekää äske!"
"Ei, ku oikeesti.. Pelkäätsä?"

"En!" Nielaisin. "Mä vaan haluun.. et sä oot tässä.."

"Mun kanssa..."

Se yks sekunti oli niin ihana... Ihan, ku.. En osaa ees selittää sitä.

Ja se ihana sekunti jatkoi toiseen vielä ihanampaan sekuntiin, jota en ees olis osannu kuvitella..

Ja se toinen niin ihana sekunti jatkui sitäkin vielä ihanampaan sekuntiin, et.. olisin halunnu vaan kirkua.

Nuo ihanat kolme sekuntia tuntu viikoilta.

Sit se loppu.

"Vau.." sain vaan sanottua.
Pirkka vaan hymyili. Aina niinku ennenki.

Pirkka jäi istumaan ja tuijottamaan mun ihastuneita kasvoja.

Sit lähestyin sitä varovasti. Ja painoin lopulta pääni sen olkapäätä vasten.

Meidän ei tarttenu sanoa mitään. Ne kolme viikko.. Ei vaan sekuntia kerto jo kaiken, minkä mä halusinki tietää..

Pirkka keskeytti ihanan hetken todella epäromanttisella kommentilla..

"Mul on oikeesti aika paha hätä.."

Mut mä en loukkaantunu; mä vaan hymyilin! No, miksen olis hymyilly! Mun toive oli toteutunu. Vihdoin.

"Voiks mä.. mennä?"
"Kyl sä voit nyt mennä.. Ei mua enää pelota.."

Jo minuutin kuluttua kuorsasin ku porsas.

Joku tuli mun viereen, mut ajattelin, et se oli vaan Makaroni. Yritin työntää sitä pois häiritsemästä.

"Hei... Nea, varo vähän, sehän oon mä.." kuulin Pirkan äänen. Läheltä. Todella läheltä.

"Sä lyöt liian lujaa.."
"Hups.. Luulin, vaan se oli kissa.."

Pirkka laitto varovasti käden mun vyötärölle..

Se tuntu hassulta.

Pelkäsin vaan, et se rupee kutittamaan ja kuolen nauruun.

Kohta me kummatki kuorsattiin kuin siat.

"Nea... Mul on töitä.." Pirkka mutisi joskus aamuyöllä ja sekunnin päästä alko taas kuorsaamaan.
"Ehkä sun kannattais sit nousta..."
"Viel viis minuuttia.. Jooko.."

Lopulta se sit viitti nousta. Mä iteki kuorsasin viel sen ajan, ku Pirkka söi, mut sit halusin toivottaa sille hyvää työpäivää.

No, ainakin puoliks heräsin.. Jäin tuijottamaan TV:tä.

Sit yhtäkkiä Pirkka oli jo kävelemässä eteiseen. Juoksin perään!

"Kai sä pärjäät?" Pirkka kysyi.
"Hei, mä oon asunu monta kuukautta yksin.."
"Ei, ku mä tarkotin, et.."
"Joo, tiedän! En mä pelkää!!"
"No, hyvä.. Nähään!"

Äh, ärsyttävä tyyppi.

Eikä oo. Se on ihana.

Pirkka vilkutti mulle, kun tuijotin sitä nenä eteisen ikkunassa. Vilkutin takasin.

Olin hakemassa postia, kun joku huus: "Nea!"

Mua oli tullu tervehtimään yks hyvä kaveri, Hanna. Se asu melkeen naapurissa.

Pyysin sitä sisälle. Ja arvasin heti, mitä se tulis kysymään.

"No, millanen se mies on?"

"Siis aivan i-h-a-a." höpisin.
"Tarkotat varmaan ihana? No, onks se jo kosinu?"

"Ko.. Kosinu? Siis.. Miks sen pitäis? Mehän ollaan asuttu yhessä vasta muutama kuukausi."
"Sä et tunne miehiä, Nea! Kylhän muakin kosittiin melkeen heti." Hanna vilautti kultaista sormustaan.

"No, en mä usko! Justhan.. me vast suudeltiin. Ja sitä paitsi sä oot jo yli 20, ja mä just täytin vast 18!"
"Mistä sitä tietää..."

"Voisko se oikeesti...? Kylhän se vaikuttaa aika..." sanoin.
"No, niin!" Hanna kuiskasi. Miksköhän.

"Ja kun se tapahtuu, kerrot heti mulle, koska haluun järjestää häät!"

Äh. Tuntu ahdistavalta.

Sillon ulko-ovi narahti.

"Hei, kaikki, mitä kuuluu?" Pirkka käveli sisään.
"Joo joo, sä kuuntelit! Myönnä pois!" huokaisin.
"Enpäs.."

Lopulta nousin.
"Eli täs on Hanna, Pirkka. Joo."

"Terve, vaan... Pirkka." Hanna iski silmää.

"Hei, vaan. Sä oot varmaan Nean ystävä?"
"Joo, tosta naapurista. Kiva viimein nähdä. Nea on puhunu susta."
"Ai.. On vai." Pirkka vilkaisi mua. Näytin ison hymyn.

"Öö.. Mä tilaan jotain ruokaa.. Nea, sä et oo varmaan viel syöny?" Pirkka lähti vaivautuneena huoneesta.
"En oo, en.."

"Voi vitsi, Nea!!! Pirkka on niin söpö! Oikeesti. Mä oon niin onnellinen sun puolesta. Sehän on ihan täydellinen!" Hanna huusi ja näytti peukkua.

"Kyl mä sanon, Nea, et jos sä joskus pääset naimisiin ton kanssa..." Hanna pudisti päätään hymyillen. "Nähdään taas!"
"Joo! Moikka."

Kaaduin istumaan Makaronin viereen sohvalle. Silitin sitä pitkästä aikaa. Tuntu jotenkin, et se todella huomas mut..

Siihen asti, ku se sekos!!

 

Pirkka tilas kiinalaista.

"Mitä se Hanna tarkotti sillä..."

"Joo. Mä arvasin, et sä kuuntelit.. Just niin.." pudistin päätäni melkeenpä raivoissani.
"Enpäs!" Pirkka huus takas.

"Älä valehtele!" Äh. Lopetin. Ei huvittanu riidellä. "Siis tarkotat sä sitä kosimista..."
"Musta jotenki tuntuu, ettet sä ees... Onks se oikeesti noin kamala asia?"

"No, ei.. Siis en mä oo mitään sanonu, ettenkö mä haluais.. Mua oikeesti ärsyttää! Mitä sä mulle siinä huudat?! Sehän on sun asias; jos sä kerta mua rakastat, mikset sit kosi! En mä jaksa, mulle on ihan sama.."

Jotenkin tuntu, et Pirkka otti sen myöntävänä vastauksena.

Tunsin itteni ihan mummoks... Jos se todella tapahtuis, miten mä voisin enää olla 18-vuotias? Kihloihin meneminen oli jotain 40-vuotiaitten puuhaa, mut nyt jo... No, olihan Pirkka jo 20 ja olihan Hannakin ollu sillo, ku se meni kihloihin..

"Anna se tänne!" repäsin ruuan Pirkan käsistä ja heitin kaikki roskiin. Painuin vessaan.

Pirkka sai mut kuitenki rauhottumaan, ku se halus kattoo mun kaa jonkun elokuvan.

"Anna anteeks... Mä olin aika kamala." mutisin.
"Sitä sä et oo ikinä, vähän tyhmä vaan.."

"Tyhmä!" huusin.

"Kiitti.. Kauheesti..."
"Ole hyvä.."

"Ja vielä siitä kosimisesta..." jatkoin. "Sä et sitä uskaltais tehä.. Pelkuri!"

"Katotaanko!" Pirkka huudahti ja nosti mut nopeasti sohvalta lattialle.

"Oota siinä!" Pirkka sanoi ja käveli eteiseen.
"Pelkuri, pelkuri!! Kato nyt, et sä uskalla!! Juokse karkuun vaan!!"

"Nea.." Pirkka alotti.
"Mitä? Tartteks sä apua?"

"...tuu mun vaimoksi!!" Pirkka huusi.

Se todella teki sen. Se todella rakasti mua!

Tuijotin aivan Pirkan silmien väristä sormuksen timanttia. Se oli aivan liian kaunis!

Pirkka oli aivan yhtä innoissaan, kun sen lopulta tärisevin sormin yritin tunkea sormeeni.

"Se on sit ihan Tarjoustalosta, ku ei oikeen oo.." Pirkka sanoi.
"SE ON TÄYDELLINEN!!"

Hyppäsin kauhistuneena ilosta Pirkan kaulaan.

Mielessäni hypin ilosta: se todella halus elää koko loppuelämänsä JUST mun kanssa!! Se halus, et me ollaan ikuisesti pari!
 

Kirjaimellisesti leijuin pilvissä!

Tietenkin rupesin pillittämään.. Tää oli AIVAN SAIRAAN ISO JUTTU!!

"Voi, Pirkka... Mä rakastan sua niin paljon.. Oikeesti! Sä oot liian täydellinen.."

"Ja sä et todellakaan oo mikään pelkuri!!"

Sen suudelman muistan aina.

Pirkka lähti seuraavana aamuna töihin, ja mä vedin samantien sohvan keskelle huonetta ja ilmaisin, kuinka onnellinen sim voikaan olla!!